|
 Joka vuosi käyn kiivaat keskustelut venäläisen anoppini
kanssa. En voi ymmärtää, että puhdas auto likaantuu 15 kilometrin Pietarin läpiajossa niin pahasti, ettei auton
rekisterinumeroa voi tunnistaa. Helsingissä en saa autoani yhtä likaiseksi vuoden ajamisella. Anopilla on venäläinen
tavallinen selitys, jota olen kuullut kerrottavan yliopistollakin: Pietari on niin suuri, että se ei voi olla puhdas.
Pietarilaiset ovat varsin kiivaita puolustamaan uskomustaan. Suuruuden vuoksi kaduilla on lupa olla likaiset. Kesä on
Pietarissa ylivertainen – Pohjolan Venetsia!
Rekisterinumeroa ei tunnista 15 km:n ajon jälkeen
Minulta on useat kerrat tiedusteltu, onko Suomeen saapuville venäläisille autoille autonpesupakko. Onko sellaista
autonpesupakkoa suomalaisilla autoilla?
Aluksi en ymmärtänyt kysymystä, mutta sittemmin oivalsin, että venäläiset turistit olivat pistäneet merkille autojen puhtauden
Suomessa. Tämä puhtaus ei johdu autonpesupakosta, jota ei ole, vaan teiden siisteydestä.
Suomalainen ajattelu lähtee siitä, että pieni on puhdasta, koska jokainen hoitaa tehtävänsä ja rahoja käytetään väkimäärän
suhteessa yleisen puhtauden hoitamiseen. Miksi suuri olisi likainen, jos jokainen hoitaisi tehtävänsä? Olen kuullut toisenkin
selityksen, mutta tämän venäläiset kertovat englannin kielellä: tienrakennuttajat varastavat määrärahat ja rakentavat huonoja
teitä halvalla. Venäläistä insinööritaitoa ei kukaan epäile, vaikka kadut lainehtivat vedestä.
Autolla ajoa olen verrannut slalomiin: kaivonkansia ja kadussa olevia reikiä saa väistellä paikoitellen aivan Kalle Palanderin
taidoilla. Kadut saattavat olla yksisuuntaisia. Kääntyminen vasemmalle on estynyt lukuisten kilometrien ajan. Kaduilla ei ole
kaistaviivoja, joten on varmaa, että viereesi asettuu liikennevaloissa hyvin monta autoa. Kerran istuin ex-miliisin kyydissä:
kadun käydessä kapeaksi, hän oikaisi puiston läpi liikennevalojen muuttuessa punaisiksi. Autot ampaisevat liikennevaloista
liikkeelle kukin voimiensa mukaan löytääkseen oman paikkansa. Itselläni on tapana seurailla jotakin siistiä reippaasti
liikkuvaa autoa.
Suomalainen jalankulkija on ihmeissään Venäjällä. En muista sellaista säätä Suomessa, jolloin puolen kilometrin kävely
katukäytävällä ja tien ylitys pakottaisi minut pesettämään housuni. Suomalainen ei ilmeisesti osaa kävellä keväisillä tai
syksyisillä kaduilla, jos täytyy harppoa pari metriä leveiden ja pari kymmentä metriä pitkien vesilätäköiden yli. Venäläiset
naiset tekevät sen näyttävästi jopa pienissä piikkikantaisissa korkokengissään.
Venäläisiin tapoihin voi tottua. Minuun tarttui venäläinen tapa ylittää katu punaisen valon palaessa. Suomeen palatessa oli
vaikea sopeutua. Pietarissa on erityisen nähtävää päin punaisia käveleminen Ligovski prospektin ja Nevski prospektin
risteyksessä: autot joutuvat seisahtelemaan, vaikka vihreä valo näyttäisi autoilijoille oikeutta ajaa.
Autoilijalle punaisen valon kunnioittaminen on merkityksellistä hengen säilyttämisen kannalta. Kerran takapenkkiläiset
häiritsivät ajamistani niin, että ajoin reilusti päin punaisia (jalankulkijoita ei kuollut!). Miliisi pysäytti. Keskustelun
jälkeen miliisi sai 200 ruplan korvauksen virheestäni (toki ilman kuittia!). Sittemmin kuulin, että liikennerikkomuksesta
sakkorangaistus olisi 100 ruplaa (eli 3 euroa, joten miliisi sai tavallista enemmän rahaa omiin peruna- ja leipäostoksiinsa.
Miliisilaitoksella maksunsuorittaminen olisi ollut hidas toimenpide.
Rangaistuksen uhkaa luultavampi on, että venäläinen rehtiys on toistaiseksi estänyt kaikki autooni kohdistuvat vahingot ja
ilkivallan teot. Helsingissä autoni joutui puolen vuoden sisällä 4 kertaa ilkivallan kohteeksi, mutta Pietarissa ei
vuosikymmenen kokemuksen perusteella toistaiseksi kertaakaan. Yöllä säilytän autoa vartioidulla alueella, jossa
vuorokausimaksu on parin euron verran.
Venäläisten televisiouutisten (maaliskuu 2006) mukaan rikkaille on tullut tavaksi ostaa uudet rekisterikilvet, rekisteriote ja
hälytysvalot autoonsa, jotta köyhä kansa väistäisi virallisin tunnuksin saapuvaa autoa. Televisiokameroiden alla on miliisikin
puuttunut asiaan. Kamera näytti värikkäästi, kuinka eräskin rikas nosti miliisiä rintamuksista, kun hänen autoiluunsa
puututtiin sillä tavalla. Koska itselläni ei ollut mahdollisuutta ostaa duuman tai turvallisuuspoliisin nimiin kirjattuja
rekisteriotteita, ostin ajokortin, jossa oli Vladimir Putinin kuva ja henkilötiedot. Toistaiseksi kaikki on sujunut “niin kuin
voi” (venäjäksi: kak masla).
Venäjä on kiehtovasti erilainen, jos siihen hyvällä huumorilla tutustuu. Kaikki ei tapahdu suomalaisten tapojen mukaan. Oikein
valmistautunut henkilö osaa nauttia.
Juha Molari
molari@kauppatie.com |