|
Simon-Erik Olluksen ja Nils Torvaldsin toimittama Sitran raportti 55/2005 perustuu kolmenkymmenenneljän Venäjäosaajan käymiin
keskusteluihin suomalais-venäläisen talousyhteistyön tarjoamista mahdollisuuksista ja edellytyksistä.
Raportin ensimmäinen kappale on hyvin voimakasta puhuttelua suomalaisille päättäjille ja liikemiehille: “Venäjä on Suomen
lähialueista nopeimmin kasvava markkina ja maiden välinen talousintegraatio lisääntyy jatkuvasti, minkä vuoksi Venäjä tulee
yhä merkittävämmäksi tekijäksi Suomen liike-elämän ja sen kilpailukyvyn kehitykselle lähitulevaisuudessa.
Venäjän hyödyntämätön tieteellinen, teollinen ja palvelualan potentiaali avaa yrityksille aivan uusia
liiketoimintamahdollisuuksia. Suomalaisten kiinnostus Venäjään on taas viriämässä, mutta realistisen kuvan puuttuminen
markkinasta on yhä esteenä mittavampien hankkeiden toteutumiselle” (s. 5).
Nykyisin Suomen Venäjän-kauppa on pk-yritysten varassa. Venäjä-kauppaa tekevät ensisijassa pienet toimijat. “Kun 80-luvun
loppupuolella Neuvostoliiton kanssa kauppaa kävi noin 1 700 yritystä, vuonna 2004 vientiä harjoitti jo 3 700 yritystä”,
todetaan raportissa (s. 55).
Tutkijat muistuttavat, että tulevat vuosikymmenet tuovat mukanaan suuria haasteita suomalaisille. Globalisaatio koettelee
suomalaisen yhteiskunnan rakenteita. Tässä tilanteessa Suomen talous tarvitsee merkittäviä uusia kasvusysäyksiä, joiden avulla
Suomi voisi säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan.
Raportin mukaan ilman taloudellisen kasvun edellytyksiä hyvinvointiyhteiskunnan perusteet murtuvat. Juuri tässä tilanteessa
tutkimus päätyy muistuttamaan siitä, että Venäjä on yksi Euroopan nopeimmin kasvavista talouksista.
Suomi on EU-maista venäläisten suosituin matkailukohde ja venäläiset matkailijat jättävät merkittävän määrän matkailutuloja
Suomeen. Tutkijat painottavat, että tämän aseman säilyttäminen ja vahvistaminen on Suomelle haaste.
“Parhaassa tapauksessa Venäjästä tulee Euroopan talouskasvun tärkeä lähde. On Suomen etujen mukaista panostaa määrätietoisesti
Venäjä-suhteisiinsa ja edistää suomalaisten yritysten menestymistä Venäjän markkinoilla” (s. 7).
Sopivasti myös presidenttiehdokkaille tarpeellinen voisi olla tutkijoiden ja Venäjä-asiantuntijoiden muistutus siitä, että
“perusedellytys Suomen ja Venäjän välisen talousintegraation kehittymiselle ovat Suomen julkishallinnon hyvin toimivat suhteet
virkaveljiinsä Venäjällä” (s. 7). Venäjän rajanaapurina Suomen logistinen sekä maantieteellinen etu on ilmeinen verrattuna
kilpailijoihin verrattuna.
Suomalaisuus on myönteinen tekijä Venäjällä toimittaessa. Tutkijoiden moite on kuitenkin varsin selväsanaista: “Harva
suomalainen poliitikko puhuu tällä hetkellä suomalais-venäläisten taloussuhteiden edistämisen puolesta, vaikka maiden välinen
taloudellinen integraatio kehittyy nopeasti. Syy vähäiseen kiinnostukseen näyttää perustuvan sekä asenteisiin että tiedon
puutteeseen” (s. 16).
Asiantuntijat otaksuvat talousintegraation myötä elinkeinoelämän Venäjä-osaamisen kysynnän kasvavan ja yritysten tarpeiden
muuttuvan yhä vaativammiksi. Nykyistä pirstaleista asiantuntija- ja konsulttipalvelujen tarjontaa olisi kehitettävä ja
yhteistyötä tehostettava. Venäjän talouden kasvaessa suomalaiselle Venäjä-osaamiselle uskotaan löytyvän kysyntää myös
ulkomailla.
”Suomalaisten konsulttipalveluiden kansainvälinen kaupallistaminen tarjoaa uusia mahdollisuuksia suomalaiselle
elinkeinoelämälle”. Tutkijat ja haastatellut asiantuntijat valittavat kuitenkin sitä, että Suomessa suuren yleisön asenteet ja
mielikuva Venäjästä ovat osittain vanhojen ennakkoluulojen värittämiä (s. 8).
Suomen koulutuslaitokset ovat avainasemassa ennakkoluulojen hälventämisessä. Peruskoulussa pitäisi tarjota riittävästi
perustietoa Venäjästä ja koululaisia tulisi innostaa tutustumaan Venäjän kieleen ja kulttuuriin. Asenteiden ja tiedon
kehittäminen tulee jatkua myös aikuisiän opinnoissa. “Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tulee kyetä kouluttamaan
kaupallisen ja taloudellisen alan osaajia yritysten kasvavaan tarpeeseen Venäjällä sekä motivoida opiskelijoita valitsemaan
tällainen uravaihtoehto”, vaativat Venäjän asiantuntijat Sitran raportissa (s. 39-40).
“Venäjän kehityksen tarjoamat yhteistyömahdollisuudet voivat hyvinkin olla eräs tärkeä tekijä, jonka avulla Suomi varautuu
tulevaisuuden koetuksiin ja turvaa hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen. Suomella ei ole varaa olla sijoittamatta Venäjään” (s.
8).
“Venäjä-osaaminen on kilpailutekijä, jota kannattaa hyödyntää ja joka pitää kyetä kaupallistamaan kansainvälisillä
markkinoilla. Näin se voidaan valjastaa palvelemaan elinkeinoelämän tarpeita.
Panostukset Venäjään eivät kuitenkaan muutu todellisuudeksi ilman lisäresursseja ja yhteiskunnallista tukea. Ilman riittävän
laajaa perusosaamista ja asenteiden muuttumista Suomesta ei voi tulla johtava Venäjä-osaajaa” (s. 12).
Juha Molari
molari@kauppatie.com |